Sanovat, että aika parantaa. En tiedä, onko se totta: ikävä kasvaa päivä päivältä sietämättömämmäksi. Aluksi olin valtavan väsynyt ja hämmentynyt. Mutta ikävä, se tuli vasta myöhenmmin. Musertava tunne siitä, että jotain tärkeää on hukassa, että ei ole hyvä olla. Uudestaan ja uudestaan kuva Miskasta piirtyy verkkokalvolleni, tuskaisesti kuin keitaan kangastus janoon kuolevan silmiin. Levottomuus, ahdistus ja määrittelemätön hätä valtaavat mielen uudestaan ja uudestaan. Ja silti tiedän, että se on ohi nyt. Miskaa ei ole enää.