Miskalla on taas ripuli. Eilen isukki kertoi aamulenkiltä tultuaan, että ripulia tuli ja herra pistettiin attapektpaastolle. Iltapäivälenkillä Miska ulosti normaalit pökäleet (minun läsnäollessani) ja illalla isukki halusi antaa sille pienen annoksen ruokaa (jauhelihaa ja riisiä). Aamusta minulla ei ole tietoa, mutta epäilen, että herra ei ole silloin tehnyt mitään tai sitten on olleet normaalit (muussa tapauksessa oletan, että minua olisi informoitu asiasta) ja saanut pienen aamuannoksen.
Kun tulin koulusta kotiin, koira oli levoton tavalla, josta tiesin heti, että ulos oli päästävä. Niimpä ryntäsimme lähimpään puskaan kykkimään ja katsomaan, mitä tuli -ripuliahan sieltä. Kahden tunnin päästä sama rulijanssi, mutta joukosa oli jo jotain kiinteämpääkin. Kotona annoin taas kaksi tablettia attapektiä.
Alan olla enemmän kuin uupunut tähän Miskan mahan reistaamiseen, en fyysisesti vaan henkisesti. On äärimmäisen turhauttavaa seurata vierestä, kun rakkaalla on paha olla ja pohtia, että mikä sen taas aiheutti, voinko tehdä jatkossa jotain toisin välttääkseni tämän. Tai tuntea jatkuvaa epävarmuutta siitä, mikä on vakavaa ja mikä ei, koska pitäisi lähteä eläinlääkäriin, mitä siellä voitaisiin tehdä ja voidaanko pieneen koiraan tunkea jatkuvasti milloin mitäkin mömmöjä. Enkä ikävä kyllä voi olla ajattelematta sitä mahdollisuutta, että tämä kaikki on seurausta minun typerästä Barf-ruokinnastani. Ei voida poissulkea mahdollisuutta, että vanhan koiran valmiiksi herkälle vatsalle ja suolistolle luut ja rustot olivat liikaa. Ja vaikka syy ei varsinaisesti olisi Barfissa kannan kuitenkin vastuun toisen elämästä ja hyvinvoinnista ja tällaisina hetkinä tunnen väkisinkin laiminlyöneeni tehtäväni. Olisin voinut esimerkiksi olla antamatta nappuloita silloin, kun en saanut hellaa toimimaan ja vahtia, että Miska ei olisi syönyt keppejä täyttömäellä ja Uutelassa. Molemmat ovat asioita, joista ell varoitteli. Miksi sitten en tehnyt niin? Miksi en poissulkenut riskejä, joiden olemassaolon hyvin tiesin?
Koska olin ylioptimistinen hölmö. Koska ajattelin, että ehkä tällä kertaa Miska voisi nauttia keppien jyystämisestä ilman seuraamuksia ja että ei kai yksi nappula-annos niin vaarallinen voi olla. Koska minulla ei ollut selkärankaa katsoa nälkäistä koiraa silmiin ja sanoa että ei tipu tai kieltää koiralta sen suurta huvia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Blaah. Älä stressaa niin paljon, jooko. Ei Miskalla ole mitään hätää!
Muusa kuorsaa aivan vietävsti, mitä asialle voisi tehdä?
No mikä nyt sitten on hätä ja mikä ei. Joo, se ei ole kuolemankielissä, mutta sillä on huono olo, eikä se jaksa tehdä mitään. Makoilee ja näyttää surumieliseltä.
Kuorsaus johtuu ahtaista hengitysteistä, että ei kai sille oikein mitään voi tehdä. Lihaville koirille laihdutus voi auttaa. Myös sikaripunkki voi aiheuttaa kuorsausta ja röhkintää, mutta se voi käytännössä tarttua vain emältä pennulle.
Moikka Miska ja Loviisa. Löysin tieni tänne ja tulee varmasti seurattua vanhan herran edesottamuksia. Jos/kun Miska joskus suvaitsee, niin Ali on valmis liittymään seuraan. Se käyttäytyy hillitymmin kuin Muusa, mutta miinuksena tietty se, että on uros. Tsemppiä masun kanssa!
Meilläkin on "rieskariehat" menossa. Oliskohan jotain vatsapöpöä tosiaan liikkeellä.
Lähetä kommentti