Koiratouhuista ja allergiasta

Viikko sitten viikonloppuna olin pikku-Muusan kanssa Clicker trainers ry :n naksutinleirillä ja kivaa oli. Opin paljon, sain uusia ajatuksia ja muistutuksen siitä, miten hirmuisesti minulla on vielä opeteltavaa; toisaalta myös siitä, että mikä vain on koirien kanssa mahdollista, jos on valmis tekemään töitä. Muusakin tuntui viihtyvän, siitä tulee vielä mainio harrastuskoira.

Koiratouhuinto ei tunnu laantuvan millään, koko ajan pitäisi oppia ja kokea uutta ja tyydyttää tiedonjanoa. Puhumattakaan siitä, miten palkitsevaa ja nautinnollista koiran kanssa touhuaminen ja eläminen on. Siksi tuntuu jotenkin vaikealta hyväksyä sitä, että siitä kaikesta pitää pystyä luopumaan, jos huono tuuri käy.

Sellaista huonoa tuuria on esimerkiksi allergia. Miskasta minä en ole koskaan saanut mitään oireita, mutta pitkäaikainen oleskelu Muusan kanssa on alkanut aiheuttaa epämääräistä tukkoisuutta ja silmien kutiamista. Maanantaina kävin verikokeissa, tulos selviää viikon kuluttua. En oikein tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella.

Ensinnäkin testit eivät ole mitenkään kovin luotettavia, jos kyse on rajatapauksista. Toisaalta allergia on aina yksilöllistä ja sen kehittymistä on vaikea ennustaa. Samoin lääkkeiden teho vaihtelee. Lääkäreistä on vaikea saada irti mitään varmaa, ainoastaan ylimalkaista jossittelua.
Varmaa on ainakin se, että Miska ei minulle allergiaa aiheuta, vaikka syy siihen onkin vielä epäselvä. Siedättyminen on yksi vaihtoehto. Miskan kanssa eläminen voi siis jatkua kuten aina ennenkin. Suuri kysymysmerkki on kuitenkin tulevaisuus. Onko Miska sekä ensimmäinen, että viimeinen koirani? Jos on, tarkoittaa se käytännössä koiratouhujen loppua enemmin tai myöhemmin. Ennenkaikkea se tarkoittaa koirallisen elämäntavan rajoittumista Miskaan. Eipä sillä, niinhän olisi voinut käydä joka tapauksessa. Mutta on eriasia valita sietn kuin sopeutua siihen olosuhteiden pakosta.

Kyllä minä tiesin jo Miskan tullessa, että allergian kehittyminen on ihan mahdollista näillä geeneillä. Ei tämä tullut mitenkään yllätyksenä. Silti se mahdollisuus tuntuu masentavalta ja katkeralta. Väkisinkin sitä toivoo, että olisi varustettu toisilla geeneillä tai että Miska olisi tullut aikaisemmin. Mutta en minä vielä heitä kirvestä kaivoon, katsotaan nyt ensin ne tulokset.

Kai sitä täytyy sitten yrittää sopeutua, jos allergia varmistuu. Alkaa varautua siihen, että Miskan jälkeen on jonkin muun touhun vuoro. Harmi vain, että se ei ole ihan niin helppoa. Tekee mieli vaan haistattaa pitkät koko allegialle ja vaatia p*ska geenisten lisääntymiskieltoa. Ketuttaa ja paljon.