Eilen illalla sattui jotain hupaisaa: Miskasta paljastui aivan uusia puolia. Kas kun tavalliselle iltalenkkipolullemme oli ilmestynyt kaatunut peinoiskoripalloteline. Se lymysi juuri polun alkupäässä, jossa katulampun valo häipyy ja vaihtuu metsän pimeydeksi.
Ja mitä tekee pupupöksy-Miska, joka normaalisti juoksee esim. pelkäämiänsä raketteja pakoon häntä koipien välissä ja pyrkii syliin (kyllä vain, se ainoa kerta, kun Miska osoittaa mitään sylikoirataipumuksia)? No, peruuttaa hiukan taaksepäin minun viereeni ja aloittaa siitä sitten kostean murinan ja kumean haukun nikavillat ja häntä pystyssä yrittäen pullistua niin pelottavaksi kuin suikin mahdollista; minä en voi muuta kuin revetä nauruun. Pupupöksy-Miska on yhtäkkiä niin suurta ja puolustusviettistä koiraa että johan siinä alkaa koripallotelineetkin tutista!
Mutta kaikki hauska loppukoon aikanaan: käskin Miskan istumaan ja menin itse verenhimoisen telineen luokse (tässä vaihessa Miskan haukku kuulosti jo vähän kimeänhätääntyneeltä, mutta se istui kuitenkin kuuliaisesti paikoillaan) ja vähän kopauttelin sitä ja sanoin Miskalle, että tulee katsomaan. No, papparainen lopetti sitten hämmentyneenä murinan ja haukun, tuli nuuskimaan telinettä ja heilutti sitten minulle rennosti häntää sen oloisena, että heh heh, kerrankos sitä erehtyy. Nostimme telineen pytyyn ja jatkoimme matkaa tätä jännittävää välikohtausta naureskellen. =D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Arkipäivän hymyhetkiä. On ne mainioita otuksia.
Lähetä kommentti