Ryhdistäytyminen

Inspiraatio on viimein tavoittanut minut! Tekee mieli vähän bloggailla. :P

Kuru voi hyvin. Painoa on nyt 13.5 kg ja senttejä arviolta vähän alle 50, iso tyttö jo siis. Iso se alkaa olla myös luonteen puolesta -sen käytöksestä on alkanut hävitä pikkupentumaisia piirteitä kuten höveli avoimuus ja maailmaa syleilevä uteliaisuus. Mörköjä on tällä hetkellä puskat ja pihamaat täynnä, vieraat koirat otetaan vastaan varauksella ja pörhistellään minkä keritään. Meillä onkin yhteinen mörköjen tappamisprojekti: kuru vuffittaa ja pörhistelee epäilyttävät kohteet, jotka minä käyn sitten tappamassa iloisella äänellä ja muutamalla taputuksella. :D

Muiden koirien kanssa neidin asenteet tuntuvat elävän jatkuvasti: välillä sitä ollaan niin itsevarmaa ja topakkaa, välillä mielistellään ja välillä on käyty ihan pelkoaggression puolellakin. Tässä taannoin Kuru nimittäin oli lenkillä Neron, Granjan ja Kaukon kanssa ja paineistui kolmen koiran jahtaamana yhtäkkiä niin paljon, että skitsahti ihan totaalisesti. Tyttöhän antoi sitten turpaan niin aikuisille uroksille kuin Granja-pennullekin. Kävi siis hampaat irvessä rähähtämässä tutuille kavereille ja ajamassa pois, karvat pystyssä, häntä koipien välissä ja korvat luimussa. Minä olin tietysti ihan puulla päähän lyöty enkä ehtinyt reagoida mitenkään -seuraavalla kerralla kyllä menin suojelemaan ja rauhoittamaan pentua sen osoittaessa paineistumisen ja pelon merkkejä.

Vaikka olenkin tiennyt, että Kuru ei tule olemaan mikään koirapuistokoira aikuisena, pennulta noin määrätietoinen puolustautuminen oli hiukan yllättävää... etenkin kun siinä oli ripaus selvää bitch-asennetta. Siis että vähemmälläkin ärräpäillä olisi viesti varmasti mennyt kavereille perille. Saa nähdä millainen sähikäinen tuosta vielä kasvaakaan...kop kop.

Toisaalta Kurun kasvaminen alkaa näkyä myös fiksuuntumisena. Päätön riehuminen ja hepulointi on vähentynyt, itsekontrolli kasvanut ja arjen yhteispeli sujuu jo ilman ylimääräisiä kommervenkkejä. Jollain tavalla tuntuu niin kuin Kuru olisi kauhean helppo pentu: kulkee mukana vaivatta kaikkialla, motivoituu helposti, jaksaa keskittyä, ei hermoile turhia, oivaltaa ja oppii nopeasti. Ainoa ongelma, johon olen sen kanssa törmännyt on ehkä se, että se on niin voimakkaasti minun koirani. Kaikki sujuu hyvin niin kauan kuin minä olen läsnä, mutta muiden kanssa Kuru on helposti hiukan levoton ja yhteistyöhaluton -siitäkin huolimatta että olen määrätietoisesti jättänyt sitä myös muiden hoitoon. Toisaalta se oli myös aika oletettavaa -porokoira on usein enemmän tai vähemmän yhden ihmisen koira.

Yksi asia mistä olen myös ollut varovaisen iloinen Kurun luonteen kehittyessä on se, että sillä ei ole edellenkään herännyt pahemmin riistaviettiä. Näköärsykkeeseen se toki reagoi, mutta hajut eivät juuri kiinnosta. Ei, vaikka opettajaksi olisi ollut tarjolla Muusa-täti, tuo pupujahtien mestari.:D Mutta ei nyt ehkä vielä nuolaista, kai se riistavietti ehtii vielä herätä...?

Paimennusvietti tuolla porotytöllä sen sijaan on voimakas. Muusan kanssa lenkkeillessä on ollut hupaisaa huomata, miten Kuru paimentaa pupuasioille lähteneen pinserin määrätietoisesti takaisin laumaan. Se juoksee sen taakse tehden ison kaaren, tulee tomerasti haukkuen kiinni Muusan takapuoleen ja ajaa sen meidän luoksemme. Pitää varmaan vielä opettaa toiminta käskylle "hae Muusa", niin ei tarvitse enää kantaa huolta Muusan jäniskohkailuista... hehee. :P

Jotta semmoista meille. :)
Tässä muutama kuva meidän elosta.