Hyvä olla

Pitkästä aikaa on sellainen olo, että kaikki on hyvin. Se on tavattoman hieno tunne. Sitä tunnetta oppii näköjään arvostamaan vasta, kun on riittävän vahvasti kokenut, miltä tuntuu kun elämä lyö kasvoihin niin että kirveltää. Nytkin ympärillä on paljon tekemättömiä asioita, epäonnistuneita yrityksiä ja kysymyksiä vailla vastauksia, mutta ei mitään, mikä tuottaisi tuskaa. Tuntuu, että voi huokaista helpotuksesta. Että se hirttosilmukka, joka kiristyi kuukausia sitten on löystynyt ja päättänyt jättää tehtävänsä myöhempään. Myöhempään, ei huomiseen. Siinä on toivon ja epätoivon välinen ero. Myöhemmin ei voi olla läsnä jokaisessa hengenvedossa, huominen voi. Myöhemmin on määrittelemätön, sumuinen tulevaisuus, mutta ei mitään muuta. Tietää, että se on siellä, mutta se siitä. Se ei ole täällä. Myöhemmän ainoa vika on, että se on joskus huominen.

Pitkästä aikaa olen olotilassa, jossa tämä päivä on parempi kuin eilinen ja huomiseltakin uskaltaa toivoa jotain. Se saa hymyn ulottumaan silmiinkin; silmät ovat sielun peili. Voi hengittää syvään, sulkea silmät ja nauraa. Taidan olla iloinen. En ole ihan varma, siitä on niin kauan, kun viimeksi tuntui tältä: ei tarvitse nauraa huonolle vitsille, ei hymyillä sosiaalisista syistä eikä pidättää hengitystä. Nyt voi nauraa vain koska naurattaa ja hymyillä vain koska hymyilyttää ja hengittää silkasta halusta elää. Se tuntuu perhanan loistavalta.

Kaikki taitaa todellakin olla hyvin. Ehkä vain tämän päivän, ehkä ensi viikonkin, ken tietää. Mutta ainakin juuri nyt ja minä aion nauttia siitä.