Kurkistus peiliin

Miskan polvi vaikuttaa parantuneen, seuraavaksi suuntaamme hierojan pakeille. Toko, joka nyt on aina ollut lähinnä jokinlaista puuhastelua, on jäänyt äärimmäisen vähähälle. Naksuttimella olen opettanut kosketusalustaa, muuten silläkin tohuaminen on aika jäissä. Turhauttaa. Tunnen samaan aikaan syyllisyyttä siitä, etten ole puuhaillut Misen kanssa ulkoilua ja aktivointileikkejä enempää ja toisaalta outoa pelkoa siitä, että koira menee rikki, jos johonkin ryhdyn.

Turhautumisen lieveilmiöt ovat kanssaihmisten kannalta ikäviä. Kun on kerääntynyt kovasti halua tehdä ja oppia eikä voi purkaa sitä omaan koiraan, alkaa hiukan katkeroituneena tarkastella muiden tekemisiä. Arvostelen niin kuin minulla olisi siihen mitään oikeutta saati pätevyyttä, kommentoin, neuvon ja muutenkin osoitan, millainen pässinpää todellisuudessa olen. Mutta ehkä asian tiedostaminen on askel parempaan. Suuta soukeammalle, kun en mitään mistään tiedä ja nöyrä asenne, että voisin oppia - siinä tälle ikiteinille parannettavaa näin alkuun.

Olen myös huomannut, että me ihmisetkin opimme osittain samoin kuin koirat: riittävän vahva tunnetila voi saada kerrasta aikaan pysyvän muistijäljen, jossa tunnetila yhdistyy tapahtumahetkellä vallineisiin olosuhteisiin. Näin on nimittäin käynyt minulle. Olen alkanut vaistonvaraisesti pelätä paikkaa ja tilannetta, jossa Miskalta lähti jalat alta. Kun kuljen siitä koiran kanssa läpi, pulssi nousee, hengitys kiihtyy ja mielen valtaa jotenkin alkukantainen pelko ja epäluuloisuus, johon ei tehoa järkeily eikä tosiasioiden tiedostaminen. Ja se, jos mikä, on pelottavaa. Minulla kun ei tälläisia pelkoja ole koskaan aiemmin ilmennyt.

En sitten tiedä, onko lääkekin sama kuin koirilla: vastaehdollistaminen. Pitäisikö minun syödä jäätelöä aina lähempänä ja lähempänä kohdetta, ensin ilman koiraa, pysytellen koko ajan pelkoreaktion alapuolella. Edetä askel askeleelta lähemmäs...Voisihan sitä kokeilla.

Kaimion uusi kirja on mielenkiintoinen ja kattava, suosittelen. Sitä olenkin sitten lukenut, kun olisi pitänyt tehdä koulutöitä. Tosin matikkaa olen laskenut tunnollisesti. Ajatella, lukion vaikeimmaksi tituleerattu kusrssi on jo yli puolenvälin ja minä olen yhä kirkkaasti kärryillä. Ihminen on kehityskelpoinen, uskon.