Päivä, jona ajattelin koiraa vain kolme kertaa

En tiennyt, että sellainen on edes mahdollista, etenkään juuri nyt. Mutta niin siinä vain kävi.
Olin hyvän ystäväni kanssa käymässä Tallinnassa, matka oli sovittu jo viikko sitten. Ajattelin, että en pysty nauttimaan reissusta ollenkaan enkä puhumaan mistään. Toisin kävi.

Jostain syystä minulla on kyseisen henkilön seurassa aina tavattoman hyvä olla: turvallinen, iloinen ja hyvä olo. Mikään aihe ei ilmeisesti voi tuntua niin vaikealta, että siitä ei voisi sille henkilölle puhua. Olin ajatellut, että en sano Miskasta mitään. Mutta hän kysyi. Minä vastasin. Ja yhtäkkiä ymmärsin, että vastasin täysin rehellisesti ja yksinkertaisesti eikä se tuntunut pahalta. Ystäväni myös kysyi hyvin rehellisiä kysymyksiä, ei säälinyt, ei vaivautunut, kysyi vain ja kuunteli. Välitti, mutta ei voivotellut. Samalla hän sai minut tajuamaan jotain -olemaan rehellinen myös itselleni.

Tajusin, että Miska tosiaan on vanha ja siksi sairas. Tajusin, että en ole tehnyt mitään väärin tai huonosti; että sillä ei ole mitään väliä, vaikka olisin voinut tehdä jotain toisin; että tämä tosiaan on elämää eikä peli. Elämä alkaa ja se päättyy, mutta sillä ei ole kriteereitä; että voin itse luoda sääntöjä ja pakkoja ja kaikkea, mutta ne eivät todellisuudessa ole missään ihmisyyteni ulkopuolella. Ne säännöt ovat ihmisyydessä ja minä luon niitä joka tapauksessa, koska olen mitä olen. Mutta asiat vain tapahtuvat, ne eivät vaadi minulta mitään eivätkä ne anna minulle mitään. Se olen minä, joka vaadin ja otan.

Ymmärsin, että minun on paras vain katsoa, mitä eteen tupsahtaa ja elää: lutviutua päivästä toiseen olivat ne sitten hyviä tai hirvittäviä, koska kaikki on yhtä liikettä ja muutosta eikä maailma pysähdy kuitenkaan. Että silloin, kun on oikein vaikeaa on parempi keskittyä perustoimintoihin. Hengittää sisään ja ulos, sisään ja ulos.

Näköjään aivot toimivat niin, että ne siirtävät välillä murheet syrjään ja keskittyvät muihin asioihin, aivan ilman tietoista toimintaa. Niin tapahtui tänään ja juuri oikealla hetkellä. On hyvä, että jos vuodessa on paljon päiviä, jolloin 85% ajasta menee koiran ajattelemiseen, on myös yksi päivä, jolloin siihen menee vain 5%.

Miska voi toistaiseksi ihan lupaavasti.