Syyshulinoita

Onpa tullut taas taukoa. Kurusta on kehkeytynyt tässä välissä oikea kauhukakara, ainakin tietyilta osin. Neiti on aina ollut vähän tosikko, mutta nyt sillä on pinna todella kireällä: pentua riepoo milloin mikäkin asia eikä itsehillintää ole kuten ennen.

Esimerkki: Olemme kävelyllä Kurun ja Muusan kanssa. Kuru näkee puussa oravan ja yrittää rynnätä haukkumaan sitä. Sitä kielletään ja käsketään istumaan -> istuu mutta alkaa turhautuneena haukkua. Haukkumiseen puututaan myös ja odotetaan, että koira hiljenee ennen kuin se vapautetaan. Vapautus -> Kuru ampaisee suoraan Muusan kimppuun ja purkaa kaiken edellisessä tilanteessa syntyneen turhautumisen ja kiukun viattomaan pinseriin -> otetaan pois Muusan niskasta ja ojennetaan jälleen -> alkaa purra lapasista, kintereistä tms. Ja tätä jatkuu niin kauan, että koira on riekkunut kiukkunsa pois, minkä jälkeen se pystyy tekemään jotain nätisti ja saa palkan. Melko uuvuttavaa, kun Kurun arjessa on kuitenkin jatkuvasti vastaavia tilanteita, joissa sen pitäisi pystyä hillitsemään itsensä ja luopua tavoittelemastaan asiasta... Tulee välillä melkoinen ikävä sitä suloista palleroa, joka ei ottanut nokkiinsa juuri mistään. No, ehkä tämmöinen äkillinen turhaumankestokyvyttömyys lähtee yhtä nopeasti kun on tullutkin.

Toisaalta on kiva huomata, että ruipelon ja kaljun pennun päässä on alkanut myös tapahtua jotain: Kurusta on tullut todella, todella uuttera harrastus- ja etenkin hakukoira, joka ei anna periksi piiruakaan. Sen määrätietoisuus ja halu tehdä työtä on jotain aivan hämmästyttävää: tuntuu ettei se jättäisi tehtäväänsä kesken, vaikka taivaalta sataisi tikareita. On tuo ominaisuus ollut toki havaittavissa aiemminkin, mutta silloin se on kanavoitunut kaikkeen vähemmän toivottavaan...

Hyviä uutisia on myös terveysrintamalta: Kuru kävi tutkimuksissa ja epäviralliset tulokset olivat mukavaa kuultavaa. Lonkat A/B, kyynärät 0/0 ja silmät ok. Katsotaan nyt muuttuuko vielä kennelliitossa johonkin suuntaan. :) Joka tapauksessa paljon kiitoksia Annalle ja Lotalle, jotka veivät Kurun paikan päälle ja auttoivat minua onnetonta paperiasioissa!

Tässä vähän kuvia tokkuraisesta porokoirasta:

Kuru siunatussa tilassa

Kai tekin jo tiesitte, että Kuru on tiineenä? Kyllä vain, hän odottaa ainakin viittäkymmentäkolmea pentua! :)
Silloin on syytä kaivaa lukuisia pesiä sängyn alle, kasvattaa megalomaaniset utareet ja olla koko ajan väsynyt ja vakava. Enää innolla odotamme pentujen syntymää, tuleeko niistä mahdollisesti raidallisia, pilkullisia, yksivärisiä, muovisia vai puuvillaisia...

Heh heh. Arvaisittepa vain, miten rasittavaa tämä todellisuudessa on! Ja mikä parasta, ei tässä vielä kaikki! Koirani ei myöskään osaa olla yksin uudessa asunnossa, vaan haukkuu taukoamatta. Ja naapurit tykkää. No, sitruunapanta on tilattu ja Muusasta eroamista harjoitellaan.

Niin, olemme siis muuttaneet siskon kanssa samaan kämppään ja kahden koiran yhteiseloa harjoitellaan. Kuvia löytyy tuolta. Suurin vaikeus on tällä hetkellä Kurun yksinolo (siis Muusasta yksin jääminen), toiseksi suurin Muusan kohonneet kierrokset ja niistä aiheutunut riekkuminen. Muutoin koirilla menee hyvin, ne pitävät kovasti toisistaan eikä eripuraa ole syntynyt. Asiaa auttanee se, että koirat ovat niin totaalisen erilaisia, kiinnostuneet eri asioista eivätkä siksi joudu kovin helpolla konfliktitilanteisiin.

Muuton lisäksi Kurun kanssa on puuhattu paimennusta Haminassa. Siellä oli huisin hauskaa, sekä koira että omistaja nauttivat täysillä! Kurun paimennusvaistoista saatiin vihiä ja se olikin oikein etevä nautojen patistelija. Lapsineroksikin sitä kehuttiin. ;D Lampaista tuli lähinnä lentolampaita, sitä hommaa nuori neiti ei oikein hoksannut. Mutta harjoitushan tekee mestarin, joten ei heitetä kirvestä kaivoon! Minulle ainakin jäi kurssista kova halu perehtyä aiheeseen lisää ja päästä harjoittamaan Kurun kanssa sille luontaista toimintaa. Kun vaan vielä löytäisi jonkun paikan, missä se olisi mahdollista...

No, sitä odotellessa voimmekin keskittyä tokon treenaamiseen, mikä on jäänyt aika vähälle viime aikoina. Tai siis sikäli mikäli The Mamma suvaitsee kiinnostua mistään muusta kuin kuvitteellisten pentujensa hoivaamisesta, hmph.

Harrastuksia, kavereita, juoksut....

... JA PERKELEEN VIRTSATIETULEHDUKSET!! Ensimmäisen kerran sellainen ilmaantui vähän ennen juoksua ja hoidettiin pois 10 päivän kuurilla. Ehdin hädintuskin huokaista helpotuksesta ja todeta ensimmäisten juoksujen alkaneen, kun koira jo alkoi uudestaan pissiä lattioille ja aristaa takapäätään... Ja tulehdushan siellä taas oli, tällä kertaa vielä selvästi kivulias sellainen! :( Tuntuu kauhean keljulta katsella toisen vaivaloisia pissipuuhia ja tunkea seuraavaa antibioottia kurkusta alas. Eikä voi välttyä siltäkään ajatukselta, että näinköhän sitä jouduttiin sitten joka juoksuissa toistuvaan kierteeseen... Eläinlääkäri yritti lohduttaa, että jos siltä tosiaan alkaa näyttää, niin ei kun kohtu pois ja se siitä ongelmasta. Muuten hyvä, mutta kun ko. jalostuskoira ei ole minun omistuksessani enkä minä sen kohdusta päätä! No, yritän olla menemättä asioiden edelle ja välttää turhaa hysteriaa.

Ennen juoksuja ja sairasteluita Kuru ehti kuitenkin aloittaa mukavan kesäloman tapailemalla agin alkeita Ojangossa, piipahtamalla mätsäreissä (kuvan c:t kuluu Annalle) ja reuhuamalla Puikulan kanssa. Tässä kuvasaastetta:


Ohjaaja pyöri kehässä enemmän kuin hukassa (liian hitaasti, väärään suuntaan ja ties mitä noloa) eikä oikein vakuuttanut tuomaria... että jumbosija tuli. Mutta kyllä me vielä tästä noustaan! :P

Muusan kanssa sen sijaan oli yhtä mutkattoman hauskaa kuin aina.

Ensinnäkin on huisin kivaa juosta ja jahdata pahaa-aavistamatonta Puikulaa:




Hauskaa on myös lihapullien etsintä...




...vaikka Kuru ei lihapulliin suhtaudukaan aivan samalla intohimolla kuin Muusa ;)


Kurusta kaikkein kivointa on kepit:




Niillä voi leikkiä myös Muusan kanssa!










Tai järsiä yksin:








Kivaa!!

Katsokaa kaunista (ja eri älykästä) koiraani!

Vappua vietettiin keväisellä mökillä kavereiden seurassa. Kurun musta ja sarveton luottoporo Nero oli tietenkin myös mukana. Urheasti äijä kestikin Kurun intohimoisen paimennuksen ja muut toilailut. Kuru puolestaan remusi sydämensä kyllyydestä: tanner tömisi, haukku raikui ja hiekka lensi. Minun ihana, älykäs teinikoirani! <3

"Moi pappa, mitäs duunaat?" Kuru-gangstaa parhaimmillaan ;P



"Ei mul oo kyl mitään hajuu, mitä täs niiku pitäs tehä, mut ehkä ne ei huomaa...."


Ken koivuun kurkottaa.... kyllä, kuvan jälkeen Neiti Etevä putosi.


"Se heitti kepin veteen!"


"Psst, Nero! Ku sä oot tollanen vesikoira, niin haluisit varmaan noutaa sen mulle? Ei siis sillä, ettenkö ite uskaltais, mut kuitenkin..."


"No kai mä sitten... pahuksen mamero!"


Mutta koska Iso Porokoira ei luonnollisesti voi pelätä mitään, on hänenkin lopulta näytettävä uimataitonsa. Yleisö tietenkin seurasi tapahtumaa jännityksellä. :D

"Voi v*ttu, ne kuvaa mua!! Pakko kai se on mennä..."


"Äitiiiiiiiiiii!!!!!! KYLMÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!"


"Herran jestas, mikä kylpyamme!" Ulkomuoto sen kuin vain kaunistuu....


...mutta henkisesti ollaan kyllä jääty tällle tasolle:


Vapusta toipuva emäntä jää innoissaan odottamaan sitä valaistuksen päivää, kun pienen porokoiran pääässä kaksi hernettä lopulta kohtaavat! :)

Kalaa mä metsästän...

Jaa, sitä ollaankin sitten taas vanhennuttu...

Niin, synttäripäivä. 18 tuli vihdoin täyteen. :)

Kuru on seikkaillut tänään taas koulussa. On ollut ihana huomata, miten lämpimästi siihen suhtaudutaan: siitä on tullut oikea lukiomme terapiakoira. Se on kaikille ystävällinen, kerjää huomiota ja rapsutuksia maha pystyssä tai sievästi jalkoihin istuen. Tunnilla huomiokerjuri lähinnä makoilee siankorvaa syöden tai nukkuu, lunki tapaus. Mukavasti se myös on kuulolla, ei sen kanssa siellä hihnaa tarvitse vaikka vilinää ja vilskettä riittääkin 700 oppilaan opinahjossa. Olen niin ylpeä pikkuporosta!

Muutoinkin menee kivasti. Koulutteluun, riehumiseen ja ulkoiluun puretaan työkoiran energioita tehokkaasti: sisällä Kuru nukkuu suurimman osan ajasta. Tosin auta armias, jos toimintaa ei ole ollut tarjolla.... sitten on kyllä porokoiraa seinillä. Sitä hirviötä ei tahdo jaksaa kukaan. No, pysyypähän ainakin treenimotivaatio korkealla eikä pääse liikakilot kertymään. ;D

Kuru on kunnostautunut myös raadonsyöjänä. Pennun suusta on tähän mennessä kaivettu paitsi normaaleja pikkujyrsiöitä, myös sammakko. Ja kakkaa. Yök. Tänään se lähti isän matkaan mökille, saa nähdä mitä siltä reissulta löytyy...

Ryhdistäytyminen

Inspiraatio on viimein tavoittanut minut! Tekee mieli vähän bloggailla. :P

Kuru voi hyvin. Painoa on nyt 13.5 kg ja senttejä arviolta vähän alle 50, iso tyttö jo siis. Iso se alkaa olla myös luonteen puolesta -sen käytöksestä on alkanut hävitä pikkupentumaisia piirteitä kuten höveli avoimuus ja maailmaa syleilevä uteliaisuus. Mörköjä on tällä hetkellä puskat ja pihamaat täynnä, vieraat koirat otetaan vastaan varauksella ja pörhistellään minkä keritään. Meillä onkin yhteinen mörköjen tappamisprojekti: kuru vuffittaa ja pörhistelee epäilyttävät kohteet, jotka minä käyn sitten tappamassa iloisella äänellä ja muutamalla taputuksella. :D

Muiden koirien kanssa neidin asenteet tuntuvat elävän jatkuvasti: välillä sitä ollaan niin itsevarmaa ja topakkaa, välillä mielistellään ja välillä on käyty ihan pelkoaggression puolellakin. Tässä taannoin Kuru nimittäin oli lenkillä Neron, Granjan ja Kaukon kanssa ja paineistui kolmen koiran jahtaamana yhtäkkiä niin paljon, että skitsahti ihan totaalisesti. Tyttöhän antoi sitten turpaan niin aikuisille uroksille kuin Granja-pennullekin. Kävi siis hampaat irvessä rähähtämässä tutuille kavereille ja ajamassa pois, karvat pystyssä, häntä koipien välissä ja korvat luimussa. Minä olin tietysti ihan puulla päähän lyöty enkä ehtinyt reagoida mitenkään -seuraavalla kerralla kyllä menin suojelemaan ja rauhoittamaan pentua sen osoittaessa paineistumisen ja pelon merkkejä.

Vaikka olenkin tiennyt, että Kuru ei tule olemaan mikään koirapuistokoira aikuisena, pennulta noin määrätietoinen puolustautuminen oli hiukan yllättävää... etenkin kun siinä oli ripaus selvää bitch-asennetta. Siis että vähemmälläkin ärräpäillä olisi viesti varmasti mennyt kavereille perille. Saa nähdä millainen sähikäinen tuosta vielä kasvaakaan...kop kop.

Toisaalta Kurun kasvaminen alkaa näkyä myös fiksuuntumisena. Päätön riehuminen ja hepulointi on vähentynyt, itsekontrolli kasvanut ja arjen yhteispeli sujuu jo ilman ylimääräisiä kommervenkkejä. Jollain tavalla tuntuu niin kuin Kuru olisi kauhean helppo pentu: kulkee mukana vaivatta kaikkialla, motivoituu helposti, jaksaa keskittyä, ei hermoile turhia, oivaltaa ja oppii nopeasti. Ainoa ongelma, johon olen sen kanssa törmännyt on ehkä se, että se on niin voimakkaasti minun koirani. Kaikki sujuu hyvin niin kauan kuin minä olen läsnä, mutta muiden kanssa Kuru on helposti hiukan levoton ja yhteistyöhaluton -siitäkin huolimatta että olen määrätietoisesti jättänyt sitä myös muiden hoitoon. Toisaalta se oli myös aika oletettavaa -porokoira on usein enemmän tai vähemmän yhden ihmisen koira.

Yksi asia mistä olen myös ollut varovaisen iloinen Kurun luonteen kehittyessä on se, että sillä ei ole edellenkään herännyt pahemmin riistaviettiä. Näköärsykkeeseen se toki reagoi, mutta hajut eivät juuri kiinnosta. Ei, vaikka opettajaksi olisi ollut tarjolla Muusa-täti, tuo pupujahtien mestari.:D Mutta ei nyt ehkä vielä nuolaista, kai se riistavietti ehtii vielä herätä...?

Paimennusvietti tuolla porotytöllä sen sijaan on voimakas. Muusan kanssa lenkkeillessä on ollut hupaisaa huomata, miten Kuru paimentaa pupuasioille lähteneen pinserin määrätietoisesti takaisin laumaan. Se juoksee sen taakse tehden ison kaaren, tulee tomerasti haukkuen kiinni Muusan takapuoleen ja ajaa sen meidän luoksemme. Pitää varmaan vielä opettaa toiminta käskylle "hae Muusa", niin ei tarvitse enää kantaa huolta Muusan jäniskohkailuista... hehee. :P

Jotta semmoista meille. :)
Tässä muutama kuva meidän elosta.

Oho.... mites tämä nyt näin on päässyt unohtumaan...

Krhm. Edellisestä päivityksestä on nyt kyllä jo niin pitkä aika, että lienee selityksen paikka. On nimittäin päässyt käymään niin, että Lousku meni ja rakastui. :P Sitä on leijailtu niin pilvissä, että pää on lyönyt ihan tyhjää kun tännekin on yrittänyt jotain kirjoittaa....voe voe.

Mutta mutta. Kuru voi oikein hyvin, painoa on jo 12 kiloa ja pikkuhiljaa neiti alkaa näyttää koiralta. :) Sosiaalistaminen tuottaa tulosta, koira ottaa lunkisti tilanteessa kuin tilanteessa, ja kulkeekin minulla mukana miltein kaikkialla. Mörköikää tosin pukkaa, Kuru säikkyy milloin jätesäkkejä, milloin sliipattuja pukumiehiä. Hetken ihmettelyn jälkeen ollaan kuitenkin taas sujut, ja pentu jatkaa tyytyväisenä matkaansa. Luoksetulokin on hyvällä mallilla ja tokon alkeita tapaillaan lauantaisin purinalla. Myös naksua rääkätään ahkerasti. Ulkoiltu on paljon: metsässä, jäällä ja kaupungissa. Vauhtia neidissä piisaa, se ei jää enää yhtään kakkoseksi Muusa-tädille tai muille koirakavereilleen. Kuru alkaa myös selvästi hiukan joustamaan ja sovittelemaan erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa eikä aina käy kiinni kuin sika limppuun... vaikka on se kyllä aika maailmanvalloittaja edelleen. ;)

Täällä siskon ottamia kuvia jäältä.

Kuulumisia pitkästä aikaa

Voisi päivityten puutteen vuoksi luulla, että täällä vietetään hiljaiseloa -ei todellakaan! Pikemminkin tuohua on ollut niin paljon, ettei ole kirjoittamaan ehtinyt.

Kuru voi hyvin, vaihtaa hampaita ja kasvaa kovasti. Nyt on neidillä painoa jo 10.4 kg. Karvakin on vaihtunut aikuiskarvaan kaikkialta muualta paitsi päästä; hännässä se on erityisen pitkää ja komeaa. :)

Harrastusrintamallakin on päästy vauhtiin: purinatreeneihin mennään tänään jo toista kertaa. Hämmentävän lunkisti Kuru suhtautuu uusiin paikkoihin ja tilanteisiin, purinallakin toimi oikein innokkaasti heti ensimmäisellä kerralla. Tosin aika paljonhan sen kanssa on tultu ja menty, oltu siellä ja oltu täällä. Silti sanoisin, että sillä on ikäisekseen aika rautainen keskittymiskyky. Ja hyvä hermorakenne varmaan myös: Kuru ei ollut moksiskaan uudenvuoden paukkeista, sopeutuu nopeasti uusiin tilanteisiin ja toipuu stressistä äkkiä. On se kyllä etevä tyttö!

Muiden koirien kanssa on peuhattu oikein olan takaa nyt, kun kennelyskä on varmasti poissa. Uutena vuotena oltiin mökillä Neron kanssa, Muusa-tätiä on tavattu ahkeraan ja muitakin tuttuja treffailtu. Melkoinen riivinrauta Kuru edelleen on, mutta kyllä se vähän jo uskoo muiden murinoitakin. Selvää kuitenkin on, että mitään yltiösosiaalista tapausta siitä ei tule, sen verran sillä on omaa tahtoa ja sähäkkää luonnetta...no, ei tarvitse tullakaan.

Jotta tällaista tänne, lisäilen kuvia ehkä myöhemmin. :)