Näyttelyitä, kanttarelleja ja ehkä pentujakin

Sitten viime päivitysten on Kurun elämässä tapahtunut vaikka mitä. Kuru on nimittäin...

Käynyt kesällä näyttelyssä, joissa se sai arvostelusta hyvän. Arvostelu kokonaisuudessaan kuului näin: "Musta valkoisin merkein. Oikeat mittasuhteet. Kevyttyyppinen, kevytpiirteinen pää. Tiivis runko. Ohut raajaluusto. Hyvät kulmaukset. Karva saisi olla pidempää. Oikea hännän asento liikkeessä. Normaali luonne, mutta kehätottumus puuttuu." Tuomarina toimi Sakari Poti.

Näyttelyssä Kuru käyttäytyi muuten kuin unelma, mutta kehässä se pelkäsi tuomaria sekä arvostelutelttoja kaikista hyvin menneistä näyttelyharjoituksista huolimatta. Pehmeä koira kun on, muistui sen mieleen varmaankin poropaimennusten pieleen meenneet verikokeet. Se on nimittäin ainoa ikävä tapahtuma, jossa nimen omaan ihmisvilinä, muut koirat, aukeat alueet ja "teltat" (verikoe otettiin saunassa) yhdistyvät johonkin ikävään. Muutenhan Kuru ei kyllä aristele vieraita ihmisiä, käyttäytyivätpä ne miten tungettelevasti tai omitusesti tahansa. Päinvastoin se on porokoiraksi hämmentävän avoin, huomionkipeä ja sosiaalinen.

Opiskellut kanttarellikoiraksi. Kävimme syksyn ajan opiekelemassa hajutunnistusta ja eritysesti kanttarelleja Eläinkoulutuskeskuksen kurssilla. Kuru oli aivan mielettömän nopea oppimaan, ja kouluttajakin äimisteli, miten vähän toistoja se tarvitsi asioiden hoksaamiseen. Yksi asia oli sille kuitenkin erityisen haastavaa: näkövihjeestä luopuminen.

Kuru nimittäin edistyi salamannopeasti, kunnes piti luopua hajupurkeista lopullisesti, ja kanttarelli piilotettiin ilman purkkia helppoon paikkaan, mutta näkymättömiin. Silloin homma näytti tyssäävään kuin seinään. Aivain kuin se ei olisi yhtäkkiä tajunnut ollenkaan, mitä siltä haluttiin, toljotti vain minua turhautuneena ja tarjosi milloin mitäkin temppua. Mietimme aikamme siinä, että mikä kriiteerissä nyt oli niin ylivoimaista, kunnes koulttajalla välähti: Kuru on niin voimakkaasti näköaistilla työskentelevä koira, että se ilmeisesti etsi purkit sisällä piiloistaan aina näköaistin avulla ja vasta viimeiseksi haisteli, mikä identtisistä purkeita oli se oikea. Kun koiran sitten olisi pitänyt ottaa kiinni pelkästä hajusta ilman yhtäkään näköaistin tarjoamaan vihjettä, se oli aivan hukassa. Nimittäin sisällä. Kun siirryttiin kokeeksi ulos, Kurulla välähti heti. Luultavasti siksi, että kaikki nenää vaativat puuhat -kuten jäljestys, haku ym.- ovat aina tapahtuneet ulkona, ja siksi sen "vaihteen" löytäminen oli siellä paljon helpompaa. Sen jälkeen etenimmekin taas huimaa vauhtia maastoharjoituksissa kunnes toreilta loppuivat harjoituskanttarellit. Mutta palaamme asiaan taatusti ensi syksynä ja hyvän sienivuoden sattuessa voisimme päästä ihan tositoimiinkin!


Muuttanut. Muusa ja Kuru asuvat nykyään eri osoitteissa, joskin hyvin lähellä toisiaan. Kuru on sopeutunut uuteen kotiin yllättävän hyvin, yksinoloulinat ja -stressit rauhoittuivat nopeasti pienellä harjoittelulla. Varmasti sekin auttoi, että kaikki tutut tavarat ja hajut ovat myös täällä uudessa asunnossa eivätkä lenkkimaastotkaan juuri vaihtuneet.

Astutettu. Kurulla on päätetty tehdä pentuja, ja sen on astunut Musti eli Miehtebiekka Muohtti. Musti vaikutti minun silmiini luonnetestitulosten ja -videon perusteella oikein hyvältä urokselta Kurulle. Musti on selvästi Kurua kovempi, hiljaisempi ja rautahermoisempi. Kurulta taas löytyy (saalis)viettiä, kiihkeyttä, nopeutta ja ÄÄNTÄ vähän Mustinkin edestä. Tasapainottavat mukavasti toisiaan. Jos pentuja on tulossa, niitä odotellaan syntyväksi Pihlajamäen kenneliin maaliskuussa. Pidetään peukkuja!

Lopuksi vielä Annan (ja kaksi ensimmäistä Sinin) ottamia kuvia kesältä, niiden katselu lämmittää mukavasti näinä kylminä ja pimeinä päivinä.:)

Poropippalot Pudasjärvellä

Kuten jo kerroinkin, Kuru oli paimentamassa poroja viime kuussa. Hyvin meni reissu, ja testikin läpäistiin, vaikka koira ei olllut ikinä poroa nähnytkään. Tässä kuvia ja liekaporovideo, itse hurlumhei-paimennusta en saanut laitettua tänne, liian pitkä klippi ilmeisesti bloggerille...


Pohjoiseen mentiin yöjunalla, joka olikin Kuruselle ihan uusi kokemus. Hienosti se kuitenkin nukkui...




...sängyssä,tietenkin. :D




Perillä Kurun mielen täytti Uteliaisuus, kaikki kiinnosti ja paljon!




Huomatkaa hienon hienot whump-kaulukset...




Oulussa oli niin kylmä, että pieni helsinkiläiskoira piti kapaloida -Sinin kainalossa oli hyvä lämmitellä. :)




Kuru ja opaskoira Uska, joka oli myös omistajineen matkassa mukana. Kurun ja Uskan yhteiselo meni odotettua paremmin, ne pitivät kovasti toisistaan ja Kurukin malttoi jättää riehumiset sikseen.


"Katsokaa nyt miten rauhallinen ja hieno minä olen! Ai miten niin Uskan pedillä?"


Tässä pidetään viimeistä palaveria ennen testiä -ja älkää pelätkö, koiraa ei ole käsketty perusasentoon. :D



Paluumatkalla takapenkiltä löytyi melkoisen väsynyttä porokoiraa... Rääkätty eläinparka nukahti istuvalteen


Ja tässä testataan koiran kiinnostusta sekä mahdollista aggressiivisuutta poroja kohtaan. Poro-parka yrittää paeta lopussa jo aidan yli...

Herätys...

En osaa tarkkaan sanoa, miksi tämän blogin kirjoittaminen on jäänyt. Kyllä minulla asiaa on, ja etenkin koirista. Mutta ehkä minulla nykyään on myös niin paljon tilanteita, joissa voin jakaa ajatuksiani ihmisten kanssa ihan kasvotusten etten tunne niin suurta tarvetta kirjoittamiseen kuin ennen. Nyt olen kuitenkin päättänyt herättää tämän blogin henkiin kevään kunniaksi! :)

Aloitetaan kuulumisista. Kurun on kehittynyt hurjasti sitten syksyn, mutta on silti vielä niin kovin, kovin nuori. Täytyy myöntää, että olen jopa aika hämmentynyt siitä, miten keskenkasvuisen oloinen se vieläkin on -ikää on kuitenkin jo yli 1,5 vuotta. Välilllä myös mietin, voisiko kyse tietynlaisessa käyttäytymisessä kuitenkin olla muusta kuin kehittymättömyydestä (tai oikeastaan kehittymisestä), kun tuntuu ettei tuo koira vaan loputtomiin voi olla niin penikka. Toisaalta en ole keksinyt mitään muutakaan selitystä sen taas voimistuneelle "mörköilylle" ja epävarmuudelle. Ja toisaalta myös tiedän olevani aika kärsimätön näissä asioissa: minä kun totuin Miskan kanssa siihen, millaista on tutustua, kouluttaa ja luoda suhdetta nimenomaan aikuiseen koiraan.

Kurun mörköilyllä tarkoitan sen voimistunutta vaarattomien asioiden pelkäämistä, ja pelosta kumpuavaa puolustautumista -murinaa ja haukkumista sekä pakenemista. Tällaisia reaktioita aiheuttavat etenkin pimeässä vastaan tulevat, yllättävissä paikoissa olevat skootterit, roskapöntöt, kaatuneet puut, isot kivet, patsaat ynnä muut. Jos Kuru on vapaana ja pelottava asia tulee täysin yllättäen, se syöksähtää pakoon minun kinttuihini (ja vauhtia on yleensä sen verran että polvet huutavat armoa törmäyksessä), mistä se sitten aloittaa haukkumisen. Jos Kuru taas on kiinni tai havaitsee epäilyttävän asian hyvissä ajoin jo kaukaa, se siirtyy suoraan murinaan ja haukkumiseen, häntä pystyssä ja niin suureksi tekeytyen kuin vain mahdollista: siis pyrkii pelottelemaan kohteen matkoihinsa. Tässä tilanteessa vapaana ollessaan se myös lähestyy pelottavaa asiaa menemättä kuitenkaan ihan lähelle. Jos epäilyttävä asia saa yllättäen lisää pelottavia piirteitä (polkupyörä vaikkapa kaatuu), Kuru siirtyy puolustautumisesta pakenemiseen. Päättelisin siis, että uhitteleva nuori koirani häilyy koko ajan pakenemisen rajalla ja nopea uhan lisäys saa sen rohkeuden pettämään.

Vaikka ko. tilanteet ovatkin usein toistuessaan vähän ärsyttäviä, ne tarjoavat kuitenkin eriomaiset puitteet hallintaa lisäävään harjoitteluun -mitään todellista uhkaa kun niissä ei ole. Ja sitä harjoittelua me hurjasti tarvitsemmekin. Tällä hetkellä näissä tilanteissa tavoitteenani on saada Kuru pysähtymään (jos on vapaana) ja odottamaan paikallaan -kun se onnistuu, alan harjoittelemaan luoksetuloa. Ja nimenomaan tässä järjestyksessä: selän kääntäminen pelottavalle asialle kun on tuossa tilanteessa huomattavasti luonnottomampaa ja vaikeampaa kuin jähmettyminen. Hihnassa onnistuu jo melko hyvin semmoinen kuvio, että käsken Kurun odottamaan istuvalteen, lasken hihan maahan ja menen itse pelottavan kohteen luo taputtelemaan sitä ja puhelemaan rauhallisesti (poistamaan uhan) ja kun näen Kurun rauhoittuvan, annan sille luvan lähteä liikkelle ja tulla ihmettelemään "mörköä". Lisäksi saatan palkita sitä nameilla, vaikka pelottavan asian poituminen yleensä jo riittääkin palkinnoksi.

Hallinta on muutoinkin Kurun kanssa päivän sana, siinä kun on otettu reippaasti takapakkia viimeisen kahden kuukauden aikana -ja mikä turhauttavinta, en ymmärrä täysin miten ja missä välissä. Tammikuussa luoksetulo oli jo aikalailla varma Kurun kierroksista riippumatta ja onnistui aika kovassakin häiriössä, mutta nykyään tilanne on kaikessa masentavuudessaan sama kuin joskus Kurun olessa puolivuotias.

Häiriöttömässä tilanteessa se tulee kyllä vauhdikkaasti luokse, mutta vilkaisee ympärilleen aina ennen kuin lähtee tulemaan. Ja siinä onkin jo ensimmäinen ongelma! Minä haluan koiralta luoksetulon, jossa tietystä sanasta ampaistaan tykö sen enempää miettimättä. Mutta jossain samperin välissä Kuru on selvästi päässyt yhdistämään luoksetulon johonkin puskista ilmaantuvaan kiinnostavuuteen, jota se nyt tähyää aina vihjesanan kuullessaan. Arkielämässä sellaisia tilanteita on varmasti tullut, mutta hyvin harvoin suhteessa kutsujen määrään. Mutta kolikolla on aina kaksi puolta: näissä tilanteissa on varsinainen perskurkkana, että Kurun kanssa niitä toistoja ei hoksaamiseen kovin montaa tarvita -kypsyttelyaikaa kyllä sitäkin enemmän.

Ei ole varmaan vaikeaa arvata, että kun jo aivan perusteisiin on päässyt tämän verran mätää, miten huonosti luoksetulo sujuu niissä vaativimmissa tilanteissa. Suoraan sanottuna ei mitenkään. Tai kai sekin on väärin sanottu - mutta jos koira _ehkä_ tulee luokse kuudennella käskyllä erilaisia houkuttimia hyödyntäen, se on minusta aika lailla yhtä kuin ei mitään. Vaikeaa ei ole myöskään arvata, kuinka paljon tällainen tilanne minua masentaa, hiertää ja ahdistaa.

Miten tähän sitten on päädytty? Kaikessa armottomuudessaan vastaus on yksinkertainen: minä olen mokannut ja huono tuuri on vielä vähän auttanut. Koska ei käy kieltäminen, etteikö niitä tilanteita olisi sattunut, joissa Kuru on päässyt palkkaamaan itse itsensä luoksetulemattomuudesta. Se on esimerkiksi päässyt leikkimään toisen koiran kanssa tai saanut rapsutuksia ihmisiltä. Ei niitä tilanteita suinkaan ole tapahtunut joka päivä, ei edes joka viikko tai kuukausi. Mutta näköjään niitä ei olisi saanut tapahtua yhtäkään, etenkään kun en ole tajunnut ko. tapahtumien jälkeen tehdä tehokuurina vastaavia harjoitukisia, joissa koira olisi oppinut täysin päinvastaista.

Ja mikä inhottavinta kaupungissa eläessä: jos koiraa haluaa liikuttaa myös vapaana (mikä minusta on jo ihan koiran hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä) eikä koirapuiston mielettömyys houkuta, kyseisiä plörinätilanteita sattuu väkisinkin! Myöskään asemassa, jossa tulee yllätetyksi koiran laittomasta vapaanapitämisestä, ei voi paljon huudella ihmisille, että älkää rapsuttako sitä älkääkä antako sen tulla leikkimään, ajakaa se pois. Siinä tilanteessa lähinnä huokaisee helpotuksesta, että vastaantulija ei ihnoa/pelkää koiria ja hakee rakkinsa vähin äänin pois anteeksipyynnön kera. Kun lisätään tähän soppaan vielä muutama tilanne, joissa luoksetulosta on seurannut jotain negatiivista (vaikkapa jonkin kivan loppuminen) sekä kehitysvaihe, jossa toiset koirat, ihmiset ynnä muu jännitystä ja vauhtia aiheuttava on Kurulle kuin huumetta niin avot! Meillä on koira, joka tulee luokse vasta asiaa harkittuaan ja riittävän suuressa häiriössä ei tule ollenkaan.

Joten tässä hip hei tilanteessa sitä nyt ollaan: tehty työ on luoksetulon kanssa ainakin osittain valunut kankkulan kaivoon ja edessäpäin on melkoinen savotta. Väkisinkin tulee päiviä, jolloin usko sen varman luoksetulon saavuttamisesta horjuu ja huojuu. Mutta periksi ei anneta!

Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin: esimerkiksi seuraaminen edistyy todella hyvin, samoin muiden koirien kanssa lenkkeily ja oleilu (ts. niiden rauhaan jättäminen pyydettäessä) tai vaikkapa tontilla pysyminen mökillä, joissa oli melkoisia vaikeuksia vielä syksyllä. Kuru myös todettiin prcdPRA:n suhteen geneettisesti terveeksi sekä suoritti hyväksytysti poropaimennustestin Pudasjärvellä, siitä lisää myöhemmin. :)

Syyshulinoita

Onpa tullut taas taukoa. Kurusta on kehkeytynyt tässä välissä oikea kauhukakara, ainakin tietyilta osin. Neiti on aina ollut vähän tosikko, mutta nyt sillä on pinna todella kireällä: pentua riepoo milloin mikäkin asia eikä itsehillintää ole kuten ennen.

Esimerkki: Olemme kävelyllä Kurun ja Muusan kanssa. Kuru näkee puussa oravan ja yrittää rynnätä haukkumaan sitä. Sitä kielletään ja käsketään istumaan -> istuu mutta alkaa turhautuneena haukkua. Haukkumiseen puututaan myös ja odotetaan, että koira hiljenee ennen kuin se vapautetaan. Vapautus -> Kuru ampaisee suoraan Muusan kimppuun ja purkaa kaiken edellisessä tilanteessa syntyneen turhautumisen ja kiukun viattomaan pinseriin -> otetaan pois Muusan niskasta ja ojennetaan jälleen -> alkaa purra lapasista, kintereistä tms. Ja tätä jatkuu niin kauan, että koira on riekkunut kiukkunsa pois, minkä jälkeen se pystyy tekemään jotain nätisti ja saa palkan. Melko uuvuttavaa, kun Kurun arjessa on kuitenkin jatkuvasti vastaavia tilanteita, joissa sen pitäisi pystyä hillitsemään itsensä ja luopua tavoittelemastaan asiasta... Tulee välillä melkoinen ikävä sitä suloista palleroa, joka ei ottanut nokkiinsa juuri mistään. No, ehkä tämmöinen äkillinen turhaumankestokyvyttömyys lähtee yhtä nopeasti kun on tullutkin.

Toisaalta on kiva huomata, että ruipelon ja kaljun pennun päässä on alkanut myös tapahtua jotain: Kurusta on tullut todella, todella uuttera harrastus- ja etenkin hakukoira, joka ei anna periksi piiruakaan. Sen määrätietoisuus ja halu tehdä työtä on jotain aivan hämmästyttävää: tuntuu ettei se jättäisi tehtäväänsä kesken, vaikka taivaalta sataisi tikareita. On tuo ominaisuus ollut toki havaittavissa aiemminkin, mutta silloin se on kanavoitunut kaikkeen vähemmän toivottavaan...

Hyviä uutisia on myös terveysrintamalta: Kuru kävi tutkimuksissa ja epäviralliset tulokset olivat mukavaa kuultavaa. Lonkat A/B, kyynärät 0/0 ja silmät ok. Katsotaan nyt muuttuuko vielä kennelliitossa johonkin suuntaan. :) Joka tapauksessa paljon kiitoksia Annalle ja Lotalle, jotka veivät Kurun paikan päälle ja auttoivat minua onnetonta paperiasioissa!

Tässä vähän kuvia tokkuraisesta porokoirasta:

Kuru siunatussa tilassa

Kai tekin jo tiesitte, että Kuru on tiineenä? Kyllä vain, hän odottaa ainakin viittäkymmentäkolmea pentua! :)
Silloin on syytä kaivaa lukuisia pesiä sängyn alle, kasvattaa megalomaaniset utareet ja olla koko ajan väsynyt ja vakava. Enää innolla odotamme pentujen syntymää, tuleeko niistä mahdollisesti raidallisia, pilkullisia, yksivärisiä, muovisia vai puuvillaisia...

Heh heh. Arvaisittepa vain, miten rasittavaa tämä todellisuudessa on! Ja mikä parasta, ei tässä vielä kaikki! Koirani ei myöskään osaa olla yksin uudessa asunnossa, vaan haukkuu taukoamatta. Ja naapurit tykkää. No, sitruunapanta on tilattu ja Muusasta eroamista harjoitellaan.

Niin, olemme siis muuttaneet siskon kanssa samaan kämppään ja kahden koiran yhteiseloa harjoitellaan. Kuvia löytyy tuolta. Suurin vaikeus on tällä hetkellä Kurun yksinolo (siis Muusasta yksin jääminen), toiseksi suurin Muusan kohonneet kierrokset ja niistä aiheutunut riekkuminen. Muutoin koirilla menee hyvin, ne pitävät kovasti toisistaan eikä eripuraa ole syntynyt. Asiaa auttanee se, että koirat ovat niin totaalisen erilaisia, kiinnostuneet eri asioista eivätkä siksi joudu kovin helpolla konfliktitilanteisiin.

Muuton lisäksi Kurun kanssa on puuhattu paimennusta Haminassa. Siellä oli huisin hauskaa, sekä koira että omistaja nauttivat täysillä! Kurun paimennusvaistoista saatiin vihiä ja se olikin oikein etevä nautojen patistelija. Lapsineroksikin sitä kehuttiin. ;D Lampaista tuli lähinnä lentolampaita, sitä hommaa nuori neiti ei oikein hoksannut. Mutta harjoitushan tekee mestarin, joten ei heitetä kirvestä kaivoon! Minulle ainakin jäi kurssista kova halu perehtyä aiheeseen lisää ja päästä harjoittamaan Kurun kanssa sille luontaista toimintaa. Kun vaan vielä löytäisi jonkun paikan, missä se olisi mahdollista...

No, sitä odotellessa voimmekin keskittyä tokon treenaamiseen, mikä on jäänyt aika vähälle viime aikoina. Tai siis sikäli mikäli The Mamma suvaitsee kiinnostua mistään muusta kuin kuvitteellisten pentujensa hoivaamisesta, hmph.

Harrastuksia, kavereita, juoksut....

... JA PERKELEEN VIRTSATIETULEHDUKSET!! Ensimmäisen kerran sellainen ilmaantui vähän ennen juoksua ja hoidettiin pois 10 päivän kuurilla. Ehdin hädintuskin huokaista helpotuksesta ja todeta ensimmäisten juoksujen alkaneen, kun koira jo alkoi uudestaan pissiä lattioille ja aristaa takapäätään... Ja tulehdushan siellä taas oli, tällä kertaa vielä selvästi kivulias sellainen! :( Tuntuu kauhean keljulta katsella toisen vaivaloisia pissipuuhia ja tunkea seuraavaa antibioottia kurkusta alas. Eikä voi välttyä siltäkään ajatukselta, että näinköhän sitä jouduttiin sitten joka juoksuissa toistuvaan kierteeseen... Eläinlääkäri yritti lohduttaa, että jos siltä tosiaan alkaa näyttää, niin ei kun kohtu pois ja se siitä ongelmasta. Muuten hyvä, mutta kun ko. jalostuskoira ei ole minun omistuksessani enkä minä sen kohdusta päätä! No, yritän olla menemättä asioiden edelle ja välttää turhaa hysteriaa.

Ennen juoksuja ja sairasteluita Kuru ehti kuitenkin aloittaa mukavan kesäloman tapailemalla agin alkeita Ojangossa, piipahtamalla mätsäreissä (kuvan c:t kuluu Annalle) ja reuhuamalla Puikulan kanssa. Tässä kuvasaastetta:


Ohjaaja pyöri kehässä enemmän kuin hukassa (liian hitaasti, väärään suuntaan ja ties mitä noloa) eikä oikein vakuuttanut tuomaria... että jumbosija tuli. Mutta kyllä me vielä tästä noustaan! :P

Muusan kanssa sen sijaan oli yhtä mutkattoman hauskaa kuin aina.

Ensinnäkin on huisin kivaa juosta ja jahdata pahaa-aavistamatonta Puikulaa:




Hauskaa on myös lihapullien etsintä...




...vaikka Kuru ei lihapulliin suhtaudukaan aivan samalla intohimolla kuin Muusa ;)


Kurusta kaikkein kivointa on kepit:




Niillä voi leikkiä myös Muusan kanssa!










Tai järsiä yksin:








Kivaa!!

Katsokaa kaunista (ja eri älykästä) koiraani!

Vappua vietettiin keväisellä mökillä kavereiden seurassa. Kurun musta ja sarveton luottoporo Nero oli tietenkin myös mukana. Urheasti äijä kestikin Kurun intohimoisen paimennuksen ja muut toilailut. Kuru puolestaan remusi sydämensä kyllyydestä: tanner tömisi, haukku raikui ja hiekka lensi. Minun ihana, älykäs teinikoirani! <3

"Moi pappa, mitäs duunaat?" Kuru-gangstaa parhaimmillaan ;P



"Ei mul oo kyl mitään hajuu, mitä täs niiku pitäs tehä, mut ehkä ne ei huomaa...."


Ken koivuun kurkottaa.... kyllä, kuvan jälkeen Neiti Etevä putosi.


"Se heitti kepin veteen!"


"Psst, Nero! Ku sä oot tollanen vesikoira, niin haluisit varmaan noutaa sen mulle? Ei siis sillä, ettenkö ite uskaltais, mut kuitenkin..."


"No kai mä sitten... pahuksen mamero!"


Mutta koska Iso Porokoira ei luonnollisesti voi pelätä mitään, on hänenkin lopulta näytettävä uimataitonsa. Yleisö tietenkin seurasi tapahtumaa jännityksellä. :D

"Voi v*ttu, ne kuvaa mua!! Pakko kai se on mennä..."


"Äitiiiiiiiiiii!!!!!! KYLMÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!"


"Herran jestas, mikä kylpyamme!" Ulkomuoto sen kuin vain kaunistuu....


...mutta henkisesti ollaan kyllä jääty tällle tasolle:


Vapusta toipuva emäntä jää innoissaan odottamaan sitä valaistuksen päivää, kun pienen porokoiran pääässä kaksi hernettä lopulta kohtaavat! :)