sunnuntai 27. toukokuuta 2007

Nivelrikko

Miskalla todettiin sitten nivelrikko. En voi sanoa olevani kovin yllättynyt, oikeastaan päinvastoin. Miskan isoäidin ollessa saksanpaimenkoira, jolloin geneettistä taipumusta löytyy, oli odotettavissa, että Miskallekkin tuo vaiva ilmestyy. Nivelrikkoa ei voida parantaa, eikä vaurioita korjata, mutta oireita voidaan helpottaa. Miskalla rikkoa on eniten lonkkanivelissä-yllätys yllätys- ja niitä se myös taivuteltaessa aristaa.
Lääkäri antoi kipulääkkeitä ja lisäravinnetta, sekä ohjeita liikutuksesta.

Miskan pitäisi saada paljon tällaista liikuntaa:

-liikkumista vapaana
-säännöllistä ja monipuolista liikuntaa
-uimista
-liahaskuntoa kasvattavaa ja ylläpitävää liikuntaa

ja välttää tällaista liikuntaa:

-hihnalenkit
-"kerran viikossa revitykset"
-yksipuolinen asfalttiliikunta

-Painoa ei saa tulla yhtään lisää.

Liikuttamisessa on kuitenkin yksi ongelma:
Jos koira ei tule toisten koirien kanssa toimeen niin, että sitä olisi mitään järkeä viedä koirapuistoon ja sen tulisi saada liikkua mahdollisimman paljon vapaana, missä sitä voi laillisesti liikuttaa?
Vastaus: ei käytännössä missään.

Olen siis moraalisen ongelman edessä. Onko minulla oikeus aiheuttaa haittaa muille (esim. koirapelkoisille) vapaana olevalla koiralla, jos se on koiran paras? Miska on kyllä tottelevainen ja koulutettu koira, joka on hallinnassa, mutta se ei varmasti yhtään lohduta ihmistä, joka sattuu eksymään esim. tiellemme metsässä ja pelkää koiria kuollakseen: hänhän ei voi tietää vastaan tulevan koiran tottelevuutta tai kiltteyttä. Lisäksi eläin on aina eläin ja voi erikoisessa tilanteessa käyttäytyä hyvinkin arvaamattomasti. En siis voi kieltää, etteikö vapaana oleva koira olisi riski ympäristölleen, vaikka riski ei olisikaan suuri.

Oletetaan, että minulla olisi oikeus ko. toimintaan. Eikö kaikilla muillakin pitäisi silloin olla vastaava oikeus? Ja mitä seuraisi, jos kaikki nivelrikkoiset koirat (nivelrikko vaivaa n. joka viidettä koiraa), myös ne jotka ovat vähemmän hallinnassa, liihottelisivat vapaina pitkin maita ja mantuja? Luulen, että lisää koiravihaa, joka taas on kaikkien koiranomistajien haitaksi.

Ja lisäksi sitten se pikkuseikka, että koiran vapaanapito on pääsääntöisesti laitonta ja minä juuri harmillisesti yli 15 v. ja rikosoikeudellisessa vastuussa.

1 kommentti:

Tiia kirjoitti...

Voi että toi nivelrikko o inha. On yhdellä koiristani kanssa samainen vaiva ja uimista suosittelen lämpimästi. Ja kyllä minä ainakin annan koiran olla vapaana melkein missä tahansa pustossa tai metsässä tai pelolla mikäli ie äy muita koiria joita ei tunneta, ja en ole ikinä törmännyt ihmiseen joka olisi pelännyt koiria tai tullut valittamaan vapaana pidon riskeistä.