Kuvia erityisesti Helille, jos hän sattuu lukemaan tätä.

Kuulin pitkästä aikaa Miskan entisestä omistajasta. Italiassa muistellaan Miskaa yhä lämöllä ja kaivaten. Eikö sitä niin sanota, että todellinen rakkaus ei häivy koskaan ja että rakkaudesta jää aina jälki. Miskaan se jälki on ainakin jäänyt. Siitä huomaa, että sitä on rakastettu kovasti.

Tunnen suurta myötätuntoa Heliä ja hänen perhettään kohtaan. Voin vain kuvitella, miten vaikeaa on ollut jättää Miska tuntemattomien ihmisten käsiin, sanoa hyvästit, ja vielä niin nopeasti.
Mutta onneksi Miska kotiutui meille ajan kanssa ja on saanut elää ihan kelpo koiranelämää. Ehkä se hiukan lohduttaa heitä.

Miska heiluttaa kaukana oleville ihmisilleen häntää, lähettää nuolaisun ja jodlauksen, joka tarkoittaa että Suomessa on kaikki oikein hyvin, mutta kaksijalkaiset ovat olleet viimeaikoina ihan tylsiä ja nynnyjä eivätkä ole antaneet riehua yhtään. Miska toivoo, että Italiassa on hauskempaa ja että ihmisillä on siellä paljon mustekaloja ja tennispalloja, joilla leikkiä alati.

Tässä Miskan elämää kuvin viime vuosilta (ja kone pursuaa lisää):
Kivaa!



Mikähän paikka tämä on? Ekaa kertaa mökillä.



Ensimmäiseltä keväältä, palloleikit väsyttivät.


Kukkulan kunkku.
Vuosaaren täyttömäellä olemme käyneet lenkkeilemässä usein.




Piehtarointi on Miskasta aina paikallaan.




Yh, taas näitä niiden kotkotuksia. Ai kurainen muka, ja pah!


Jee, oon laivakoirana!


Viuh....vauhtia piisaa täyttömäellä.


Ai mikä lehti? Pusipusi, tule leikkimään tylsimys!


Miska pohtii maailman menoa. Mökillä saa tulla sänkyyn.



Sillä on keppi!


Miskan 11v synttärikakku. Saako jo syödä?


Ai kuoppa? No en minä ainakaan.


Keppi, ihanaa! Keppitanssi.


Vuh! Täällä vartioi kulmakunnan kovin kundi, et älä kissa mulle ala...
Mökkinaapurin kisusta on tullut Miskan arkkivihollinen.


Mitäs pallolle on käynyt?



Mitähän se tekee?


Huomenta!



Tokoilua.


No kyllä minä olin siellä takana, mutta kun...


Kasvimaan tuotokset ja sen uskollinen vahtija.
Miska ajoi linnut pois tuhotöistä.




Kesästä nautiskelua.

Vammoja

Kipulääkkeen anto on lopetettu ja paraneminen on siten edennyt vaiheeseen kaksi. Miska voi tilaansa nähden oikein hyvin, sen mielestä liikuntakiellot eivät ole mistään kotoisin. Köpöttelylenkkejä jatketaan kuitenkin vielä viikko ja sen jälkeen voidaan varovasti alkaa palata normaaliin liikuntaan. Toistaiseksi kaikki on siis mennyt suunnitelmien mukaan.

Todellinen tilanne selvinnee kuitenkin vasta, kun rasitus nostetaan normaalille tasolle: jos polvi on parantunut, se kestää sen; jos ei, vaiva uusiutuu. Mikäli kyseessä on revähdys, polven pitäisi parantua kahdessa viikossa. Jos vaiva siis uusiutuu, kyseessä ei ehkä ollutkaan pelkkä revähdys.

Oli varsinainen vamma mikä hyvänsä, kovin paljon sille ei voida tehdä: paraneminen on kiinni koiran elimistön palautumis- ja korjautumiskyvyistä. (Sen takia tarkempia, rauhoitusta vaativia tutkimuksia ei tehty.) Mutta sellaisiahan me elolliset olemme, haavoittuvaisia. Meitä ei voi purkaa osiin ja koota uudelleen.

Vikoja ja vammoja meissä on kaikissa, asennevamma ehkä yleisimpänä. Minäkin täytän määritelmän: ”opiskelija, jonka edellytykset ovat heikentyneet vamman, sairauden tai toimintavajavaisuuden vuoksi.” Sain nimittäin virallisen lukilausunnon. Minulla todettiin lievä lukihäiriö äidinkielessä ja keskivaikea vieraissa kielissä. Että olen nyt sitten virallisesti häiriintynyt ja minulle on tehty erityisen tuen suunnitelma. Heh.

Päivä, jona ajattelin koiraa vain kolme kertaa

En tiennyt, että sellainen on edes mahdollista, etenkään juuri nyt. Mutta niin siinä vain kävi.
Olin hyvän ystäväni kanssa käymässä Tallinnassa, matka oli sovittu jo viikko sitten. Ajattelin, että en pysty nauttimaan reissusta ollenkaan enkä puhumaan mistään. Toisin kävi.

Jostain syystä minulla on kyseisen henkilön seurassa aina tavattoman hyvä olla: turvallinen, iloinen ja hyvä olo. Mikään aihe ei ilmeisesti voi tuntua niin vaikealta, että siitä ei voisi sille henkilölle puhua. Olin ajatellut, että en sano Miskasta mitään. Mutta hän kysyi. Minä vastasin. Ja yhtäkkiä ymmärsin, että vastasin täysin rehellisesti ja yksinkertaisesti eikä se tuntunut pahalta. Ystäväni myös kysyi hyvin rehellisiä kysymyksiä, ei säälinyt, ei vaivautunut, kysyi vain ja kuunteli. Välitti, mutta ei voivotellut. Samalla hän sai minut tajuamaan jotain -olemaan rehellinen myös itselleni.

Tajusin, että Miska tosiaan on vanha ja siksi sairas. Tajusin, että en ole tehnyt mitään väärin tai huonosti; että sillä ei ole mitään väliä, vaikka olisin voinut tehdä jotain toisin; että tämä tosiaan on elämää eikä peli. Elämä alkaa ja se päättyy, mutta sillä ei ole kriteereitä; että voin itse luoda sääntöjä ja pakkoja ja kaikkea, mutta ne eivät todellisuudessa ole missään ihmisyyteni ulkopuolella. Ne säännöt ovat ihmisyydessä ja minä luon niitä joka tapauksessa, koska olen mitä olen. Mutta asiat vain tapahtuvat, ne eivät vaadi minulta mitään eivätkä ne anna minulle mitään. Se olen minä, joka vaadin ja otan.

Ymmärsin, että minun on paras vain katsoa, mitä eteen tupsahtaa ja elää: lutviutua päivästä toiseen olivat ne sitten hyviä tai hirvittäviä, koska kaikki on yhtä liikettä ja muutosta eikä maailma pysähdy kuitenkaan. Että silloin, kun on oikein vaikeaa on parempi keskittyä perustoimintoihin. Hengittää sisään ja ulos, sisään ja ulos.

Näköjään aivot toimivat niin, että ne siirtävät välillä murheet syrjään ja keskittyvät muihin asioihin, aivan ilman tietoista toimintaa. Niin tapahtui tänään ja juuri oikealla hetkellä. On hyvä, että jos vuodessa on paljon päiviä, jolloin 85% ajasta menee koiran ajattelemiseen, on myös yksi päivä, jolloin siihen menee vain 5%.

Miska voi toistaiseksi ihan lupaavasti.

Polvi ja lonkat ja selkä -kas siinä kipupisteet

Ennen kaikkea vasemman takajalan polvi, se on revähtänyt. Tulehduskipulääkkeet, ylirauhallinen liikunta ja mahan suojaus -mömmöt - kas siinä lääkkeet. Kipulääkkeitä viisi vuorokautta, liikuntarajoituksia kaksi viikkoa ja sitten hierontaan: eläinlääkärin resepti tilanteen paranemiseen.
Asiassa on kuitenkin yksi mutta: kipulääkkeet sekoittavat helposti mahan ja ärsyttävät suolistoa. Jos suolisto-ongelmat ovat vielä kroonisia, koiralla on herkkä vatsa... no, ongelmia voi tulla. Jos ongelmia tulee, lääkitys pitää lopettaa. Ja siinä sitä sitten onkin pieni tenkkapoo.

Mutta toivotaan, että siihen ei jouduta. Vaikka en minä oikein enää tiedä, mitä tässä itseasiassa toivotaan. Aikaa? Eläinlääkäri sen itse sanoi: pahemmaksihan se (nivelrikko) menee. Tervettä koiraa Miskasta ei enää tule. Kuitenkin hän uskoi, että tämä vaiva ei Miskaa vie hautaan, että se on sitten joku toinen. Tai ainakin hän toivoi.

Minä en tiedä, mitä muut toivovat, mutta minä toivon, että tämä päättyy. Ja jos se ei voi päättyä kipujen vähenemiseen ja hallintaan eli osittaiseen paranemiseen, niin sitten se päättyy sillä toisella tavalla. Eikä se tapa ole paha tai kauhea, mutta se on lopullinen. Kovin, kovin lopullinen.

Mutta nyt hoidetaan ja odotetaan ja katsotaan ja skarpataan. Ja minä lupaan olla reipas ja positiivinen ja hyvä koiranomistaja. Yritän ainakin.

Olemme yrittäneet tänään ulos kolmesti. Kaikki menee ihan normaalisti n. 500 metriä. Sitten alkaa ontuminen. Vasen takajalka tärisee eikä toimi. Miska käy maahan kierimään, makaa siinä hetken, nousee ylös ja lähdemme kotiin. Kotimatkalla koira kulkee välillä normaalisti, välillä jalkaansa aristaen. Kipulääke vaikuttaa edelleen, en tiedä mitä tapahtuu, kun vaikutus lakkaa.

Pitäisi mennä eläinlääkäriin, mutta emme pääse edes metroasemalle asti. Emmekä me edes halua sinne, en minä eikä koira. Jos kaipaan huonoja uutisia, saan ne halvemmallakin. Jos haluan kuulla uudestaan sen, minkä jo tiedän, voin lukea eilisen lehden.Mitään apua sieltä tuskin saa; tilanne ei ole akuutti ja kipulääkettäkin on kaapissa.

Tätäkö se on, se kuuluisa elämä? Että saa itsensä uskomaan vähän, toivomaan pikkuisen, kurkistamaan horisonttiin -ja sitten näekään mitään. Ähäkutti.

Miska 12v.

Hyvää syntymäpäivää Miska!

Tämä päivä alkoi oikein mukavasti. Miska oli heti aamusta iloinen ja pirteä, leikki mustekalalla ja heilutti häntää. Minäkin olin iloinen ja pirteä. Olen viimeaikoina ollut sitä paljonkin. On tuntunut, että vaara on ohi ja kaikki on niin kuin pitääkin. Tavallista, mutta kuitenkin niin nautinnollista elämää -onnellista?

Menimme tokoon ja kaikki oli edelleen hauskaa. Oi, olin niin hyvällä tuulella. Miska oli riemuissaan. Takaisin tullessa Miska viipotti ravia häntä pystyssä ja minä nauroin mennessäni. Hengittelin raikasta syysilmaa.

Yhtäkkiä Miska laahaa toista takajalkaa perässään ja hyppii kolmella jalalla. Sitten toinenkin takajalka pettää ja se kaatuu. Minä säikähdän ja juoksen sen luo ja luulen että se astui johonkin lasiin tai muuta. Mutta tassuissa ei ole mitään. Yritän auttaa sitä ylös, mutta sitä sattuu. Kaikki romahtaa taas ja hätä sumentaa silmät.

En tiedä mitä pitäisi tehdä. Koitan hieroa sen jalkoja, ne tärisevät. Se nousee jaloilleen, mutta käveleminen ei oikein onnistu. Ihmiset kävelevät ohi ja katsovat pimeässä puistossa polvillaan olevaa tyttöä kummeksuen. Nostan Miskan syliin ja alan kävellä kotiin. Matka tuntuu käsittämättömän pitkältä, vaikka se on niin lyhyt. Kädet kramppaavat, mutta minä en edes huomaa sitä.

Pääsemme kotiin ja lasken koiran maahan. Se kävelee vähän mutta ontuu. Miska käy juomassa, annan sille kipulääkkeen kun en parempaakaan keksi. Hieron taas sen jalkoja ja lonkkia. Se käy pesäänsä nukkumaan hämmentyneen näköisenä. Minä ihmettelen, mitä kummaa äsken tapahtui.

Ja sitten se alkaa taas vaikka sen piti jo olla mennyttä. Käsittämätön ahdistus, pelko, suru ja neuvottomuus pyyhkäisee ylitse aaltoina. Yhtäkkiä toivon, että isä olisi kotona. Että joku lupaisi kaiken järjestyvän. Että joku edes näkisi mitä täällä tapahtuu. Että joku eläisi hetken samaa todellisuutta kuin minä.

Luomiskertomus

Ensimmäisenä päivänä Jumala loi koiran ja mustekalan.



Toisena päivänä Jumala loi ihmisen palvelemaan koiraa.




Kolmantena päivänä Jumala loi puutarhan, jonne koira voisi kaivaa itselleen pesän.



Neljäntenä päivänä Jumala loi pallon, jotta koira voisi hakea tai olla hakematta sitä.




Viidentenä päivänä Jumala loi raatamisen, jotta ihminen voisi tehdä kaikkensa koiran parhaaksi.

Kuudentena päivänä Jumala loi eläinlääkärin, jotta se pitäisi koiran terveenä ja ihmisen köyhänä.

Seitsemäntenä päivänä Jumala yritti levätä, mutta hänen piti lähteä kävelyttämään koiraa...

Hyviä uutisia:

-Miska voi oikein hyvin, on pirteä ja innokas.
-Allergiatestin tulokset tulivat ja niiden mukaan en ole allerginen koiralle. Ihanaa!
-Sain kuudennesta pitkän matematiikan kurssista kympin. Jei, mähän osaan jotain!
-Siivosin rastilassa.
-Siivosin kotona.
- Alan oppia lyömään ja syöttämään suoria.
- Olen oppinut pitämään Muusasta ihan oikeasti. Se on aina niin pieni ja iloinen ja nappisilmäinen ja hassu. Mutta katu-uskottava se ei vielä ole.

Kaikki on taas asettunut paikoilleen. Syksyn on kaunis, rauhallinen ja raikas. Miska on ihana. Isä on ihana. Sisko on ihana. Veli on ihana. Äiti on töissä. Ystävät ovat ihania. Muusa on ihana. Joka-aamuinen metrotuttu rouva yrmylä ei ole ihana, se on vaan hassu.
On ajatus, on hetki, on koti. Se riittää minulle.

Hymyilyttää.