Kurulla on selvästi näkyvissä jo aikuismaista pelko/väistämiskäyttäytymistä. Herkkä sosiaalistumiskausi takaa sen, että kaikkeen uuteen totutaan hyvin nopeasti, mutta ei kuitenkaan enää purematta niellä. Asiat, joihin se ei ilmeisesti ole kasvattajan luona siedättynyt (kuten mölyävät lapset), saavat aikaan tuumintatauon ja lyhyen ja ytimekkään haukahduksen. Ruumiinkieli kertoo varauksellisuudesta, jonka pikkukoira kuitenkin voittaa nopeasti (yleensä noin kolmannella kerralla ärsykkeeseen törmätessään). Päättelisin tästä, että Kurun tapa osoittaa epävarmuutta/pelkoa tulee aikuisenakin olemaan helpommin haukkuminen/muriseminen ja pörhistely "pakenemisen ja piiloutumisen" sijaan. Puolustusviettiä siis todennäköisesti löytyy, samoin rohkeutta.
Täytynee siis "mörköiässä" olla tarkkana, että aggressiolla koira ei saavuta rauhaa/uhka ei häviä louskuttamalla, vaan että pelottavista tilanteista otetaan niskalenkki ohjaajan opastuksella. Rauhallista ja periksiantamatonta siedättämistä, ylireippautta ja ihmisen turvaan ehdollistamista lienee siis luvassa tulevaisuudessa. Mikäs siinä. Ainoa mikä ehkä hiukan huolestuttaa on ympäristön reaktiot... kuinkahan moni jaksaa suhtautua ymmärtäväisesti isoon, mustaan, pelottavasti louskuttavaan, nuoreen koiraan? :/ No, kai se on vaan sitten otettava vastaan kaikki paska, mikä niskaan kaadetaan. Ja toisaalta: noin nuoren koiran luonne ja regointitavat ehtivät tässä muuttua vielä moneen kertaan....
Punnitsin pikkuneidin: 4,9 kg. Vissiin ihan normaali paino yhdeksänviikkoiselle poropennulle?
Sosiaalistaminen on ollut aika tiuhatahtista: metrot, ratikat, bussit, erilaiset pinnat,vieraat sisätilat, ihmisvilinä, koulu :D, vieraat ihmiset ja kaikenlaiset Louskun tahallaan kotona aiheuttamat äänet (jotta pikkuneiti ei rupea ääniä vahtimaan) ovat jo ihan selvää kauraa. Koirista on tavattu Muusan lisäksi Ali (Muusan veli) ja espanjanvesikoira Nero. Lisäksi Kuru osaa jo auttavasti käsimerkistä istua ja on ehdollistettu omaan pyyhkeeseen siten, että se osaa käydä sille nukkumaan tai syömään luuta vieraissa paikoissa.
Kuulostaa kauhean paljolta viikon ohjelmaksi, mutta kun toinen on niin tavattoman lunki eikä helpolla stressaannu, niin olen uskaltanut olla liikeellä. Nukkuminen ja syöminen myös sujuu ihan paikasta riippumatta, että sekään ei ole pakottanut kotona pysymään. Toinen retkotti syvässä unessa äikäntunnillakin ilman huolen häivää. xD Sitä paitsi sisällä nyhjäily ei tunnu mitenkään riittävän reippaan neidin ohjelmaksi, se alkaa nimittäin kehitellä itselleen pian ihan omia seikkailuja.... ;P
Summasummarum: täällä menee oikein hyvin, ainoa ongelma on samanikäisten leikkikavereiden puute. :(
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti