keskiviikko 18. heinäkuuta 2007

Tukkaturhauma

Niin, minulla on pitkä, paksu ja terve tukka. Hiukset ovat vaaleanruskeat ja ulottuvat puoleenväliin selkää. Sellaiset ne ovat olleet hyvin kauan. Lyhyet ne olivat viimeksi ennen kuin opin kävelemään, puolipitkät joskus ala-asteella. Miksi näin? No, ei mistään erityisestä syystä. Pitkää tukkaa tunnutaan tytöillä pidettävän itsestäänselvyytenä, lyhyt on jotenkin poikkeus -mitä lyhyempi, sitä merkittävämpi poikkeus.

Hiukset ovat minusta ihan kivan näköiset tällaisenaan -mutta siihen ulkonäköön se kivuus sitten jääkin. Niistä on paljon vaivaa ja ne rajoittavat elämää. Ne ovat alituiseen tiellä ja vaativat huomiointia. Minä olen tottunut siihen, koska niin on ollut aina. Hiljaisesti olen hyväksynyt kohtaloni. Tai no, olen usein itsekseni haaveillut siilistä, tuosta käytännöllisyyden huipentumasta. Mutta vain haaveillut ja leikkinyt ajatuksella, enhän minä olisi mitään niin radikaalia uskaltanut tehdä.

Nyt olen alkanut tulla toisiin aatoksiin: olen tosissani ruvennut miettimään siilin leikkaamista. Siili olisi pysyvä (no joo, kasvaahan ne hiukset takaisin) -ja oikeastaan ainoa- ratkaisu kaikkiin hiusongelmiini. Siili olisi varmasti mukavan tuntuinen ja ihanan käytännöllinen. Tuskinpa se on erityisen viehättävä silmille, mutta jostain syystä se seikka tuntuu samantekevältä -siis minulle. Jotenkin minua ei erityisesti jaksa häiritä, vaikka näyttäisin leukemiapotilaalle tai muuten kummalliselle, kunhan tuntuu hyvältä. Eipähän tarvitse sitten tuijotella peiliin niin paljon. =D Ennen se olisi kyllä häirinnyt -tai en niinkään, miltä näytän, vaan miltä näytän muiden mielestä ja miltä minun heistä pitäisi näyttää. Nykyään pidän itsestään selvänä, että ulkonäköni ei miellytä jokaista, eikä sen tarvitsekaan miellyttää. Olen liian varma itsestäni antaakseni negatiivistenkaan kommenttien pahemmin liikuttaa -elleivät ne tule henkilöiltä, joiden mielipiteillä todella on minulle merkitystä. Siksi kuitenkin hiukan epäröin.

Isäni oli jokseenkin järkyttynyt suunnitelmistani ja sanoi, että mielellään katselisi "kaunista tukkaani vielä muutaman vuoden". Hän ei selvästikään pitänyt ajatuksesta eikä luvannut ajaa kuontaloani, kun sitä kysyin, vaikka hän on siinä taitava. Sanoi, että sen tekeminen omalle tyttärelle tuntuisi jotenkin ilkeältä. Minä en ymmärrä: hänellähän on itselläänkin lyhyt tukka ja hän ajamalla toteuttaisi minun toiveeni.

Samaa mieltä on eräs ystäväni, jolle uskaltauduin kertomaan suunnitelmistani. Hänestä en ole ajatellut asiaa loppuun asti ja "hullu, jos teen sen". Hänen mielipiteensä oli hyvin selvä:ei ei ei ei ei. Hänestä ottaisin suuren riskin (minkä ihmeen riskin?). Olen menossa tämän tyypin mökille viikonlopuksi ja lupasin olla leikkaamatta ennen sitä. Hän aikoo selvästi kääntää pääni. No, siinäpä yrittää.

Äitini on tähän nähden piristävä poikkeus. Hänestä tukan voi ihan hyvin ajaa, jos siltä tuntuu, mutta se kannatttaisi tehdä kesällä, kun on lämmintä. "Jos kerta olet tuota mieltä, niin älä jahkaile, vaan aja. Ihmisillä on huonompiakin huveja; tukka on uusiutuva luonnonvara ja kasvaa ajan mittaa takaisin. Sitäpaitsi sinulla on kaunis pää."

Lotta on hiukan skeptisempi: "Oletko nyt ihan varma? Se on kuitenkin aika pysyvää, niitä hiuksia ei saa takaisin sormia napsauttamalla. Ja mitä jos hermostut niiden kasvattamiseen, niin kuin minulle kävi?"

Onko minulla siis jokin velvollisuus näyttää muista "kivalta"? Velvollisuus olla katu-uskottava herttainen tyttö? Vai saanko näyttää kummalliselta, jos itse siitä pidän, enkä rajoita sillä muiden elämää?

Ajatusten selkiyttämiseksi tein listan siilin puolesta ja sitä vastaan:

Plussat
-vilpoisuus
-pääsisin eroon hirvikärpäsongelmasta(marjastavalle ja sienestävälle iso juttu)
-tykkään siitä, miltä siili tuntuu kädellä koetettuna
-käytännöllisyys!! (esim. eivät ole tiellä, näkisin aina eteeni, eivät mene takkuun, eivät kerää roskia metsästä, shampoota yms. kuluisi vähemmän)
-vaivattomuus!!
-näkisin pääni paremmin
- näkisin kasvoni paremmin
- saisin tyydytettyä uteliaisuuteni
-voisin tehdä "tutkinmusta" ulkonäön merkityksestä, ihmisten käyttäytymisestä ja suhtautumisesta ulkonäköön: oppisin lisää muista ihmisistä ja itsestäni
-saisin nähdä lukuisten ihmisten yllättyneet/järkyttyneet ilmeet (hupia jos mikä)


Miinukset
-Jos en pitäisikään lopputuloksesta, se olisi silti suht pysyvää.
- Ulkonäköni ei miellyttäisi monia (ihan niin kuin se nyt sitten miellyttäisi).
-Saisin ruotia muodonmuutokseni syitä uteliaille.
- Tukan takaisin kasvattamiseen sisältyy epämieluisia vaiheita ja kalliita parturikäyntejä.
- Talvella korvat jäätyisivät helpommin?

Niin, jotenkin tuntuu tuo käytännöllisyys kovasti ajavan ulkonäön edelle...onko se hulluutta? :)

4 kommenttia:

Lotta K kirjoitti...

Unohdit mainita, että mä lupasin kuitenkin ajaa ne hiukset pois, mikäli niin tahdot ;)

Iskälle vois muistuttaa, et ajoi se munkin hiukset silloin kymmenen vuotta sitten. Samaan jonoon mentiin Konstan kanssa ;) Tosin olin kyllä eka vetänyt ne jo siiliksi, kyse oli vain uudelleen tasoituksesta...

Ja sitten siitä siilistä. Ensinäkin: ei siili näytä kauhealta, vaan äärimmäisen söpöltä - kauniina oleminen on paljon monimuotoisempi asia kuin pitkät suorat hiukset. Stereotyyppiseen naiskauneuteen kannattaa suhtautua vähintäänkin skeptisesti.

Oma kokemukseni on, että siili tuo vapauden tunnetta ja on helpompi hoitaa. Muiden mielipiteistä ei kannata liikaa hermostua. Sitäpaitsi ne usein muuttuvat kun "tuho" on jo tehty, eikä se näytäkään yhtään kauhealta.

Ainoa miinuspuoli siilissä oli sen yksitoikoisuus, se että hiukset on aina samalla tavalla, eikä sille mahda mitään. Ei jää paljon kampauksille varaa. Lisäksi suorastaan vittumaista oli sen tukan kasvamisen odottelu, siis se vaihe kun se ei ole minkään pituinen, sitä ei saa vielä minnekään kiinni ja se näytti mielestäni ihan hoopolta.

Mutta minä olin monta vuotta todella onnellinen siilini kanssa, ennen kuin ryhdyin uudelleenkasvatusoperaatioihin.

Rohkeutta sisko!

Lousku kirjoitti...

Sinulla se siili näyttikin kivalta, mutta itsestäni en ole niin varma...Toisaalta eihän sitä tiedä, jos ei kokeile. Kun on aina näyttänyt jokseenkin samalta, suuri muutos voisi tehdä ihan terää.

Minulla on kuitenkin mielestäni ihan sievät kasvot ja hienot silmät, jotka nyt peittyvät rehottavan tukan alle. Itse olisin siiliin varmasti ihan tyytyväinen, mutta jotenkin tuntuu ikävältä, jos sitten joutuu esim. iskän taholta kuuntelemaan voivotusta siitä, mitä on mennyt tekemään...

Kovasti minä sitä siiliä edelleen haluan...

Eikö Miskassa ole ihan riittävästi karvaa meidän molempien puolesta?
Minusta ainakin.

Kyllä vain, taitaa tukka lähteä ensi viikolla...mikäs päivä leikkaajalle sopisi?

Se täytyy sitten kuvata...ja voisin leipoa tukanhyvästelykakunkin..ja letti pitää saada talteen.
:D

_ kirjoitti...

Mun mielestä toi on mahtava idea! Se vaihe, kun se ei oo minkään pituinen on kyllä rasittava, mut mitä välii. Ei oo iso murhe tässä maailmassa.

Weera kirjoitti...

Joillekin siili sopii jopa pitkää paremmin. Käys vilkasee:

http://img.timeinc.net/instyle/images/2005/ph/052305_ph_Natalie.jpg

Natalia Portman on mun mielestä kaunis ja vähän rosoinen tuon tukkansa kanssa.